Päivä oli ollut melkoinen, ja illan hämärtyessä Amidae kaatui väsyneenä sänkyynsä. Pidettyään puheensa hän oli ensin käynyt hieman siistiytymässä, jonka jälkeen hän oli selittänyt, neuvonut ja opettanut kahdeksanteen ruokasaliin kokoontuneita viittäkymmentäkahta maagia loitsujen langettamisessa. Kahdelle kolmasosalle ryhmästä hän oli neuvonut sanat ja liikkeet metsän ympärille tulevan muurin pystyttämiseen, ja lopuille hän opetti, kuinka he voisivat häivyttää etujoukot näkymättömiin. Se homma oli sujunut ihan hyvin, hänen kansansa joukossa oli taitaviakin maageja mutta myös sellaisia, joista oli vain pikkuisen apua. Amidae uskoi melko varmasti, että he pystyisivät eristämään kirotun metsän sillä kokoonpanolla, jollei mitään kauhistuttavaa ongelmaa ilmenisi. Kun kaikki tuntuivat osaavan mitä tuli tehdä, Amidae kävi kyselemässä yliupseeri Ferosilta ja Mikolta miten heillä oli mennyt. Kummatkin sanoivat kaiken sujuneet hienosti. Feros kertoi saaneensa kokoon noin kahdeksankymmentä sotilasta, ja Miko sanoi hyviä avustajiakin löytyneen helposti.
Suunnitelma oli siis tähän asti toiminut hyvin, mutta seuraava vaihe tulisi joka tapauksessa olemaan hyvin vaikea. Reilun sadan haltijan joukko lähtisi matkaan ylihuomenna, jolloin kaikki tarvittava olisi ehditty pakata mukaan. Matka peltojen ja jokien poikki kestäisi kolmesta neljään päivään, jonka jälkeen he keräisivät voimia suojaisan matkan päässä kirotusta metsästä silmät ja korvat auki Korpinratsastajien varalta, ja panisivat varsinaisen operaation täytäntöön seuraavan aamun sarastaessa. Amidaea jännitti. Hänen tulisi ikävä Ujjivelosta, jonka hän ei millään voisi antaa tulla mukaan matkan vaarallisuuden takia, toisin kuin ne, joiden sielunlintu oli joku pienikokoisempi kuten peippo tai varpunen joka voisi pysytellä helposti piilossa. Häntä huoletti edelleen myös Mikon puolesta, joka oli väen väkisin halunnut mukaan etujoukkoon, eikä kuningattarella ollut muuta vaihtoehtoa kuin antaa hänen tulla, mutta vaatimalla häntä lupaamaan lentämään heti pois, jos vaara uhkasi. Huomenna kuningatar pakkaisi ja auttaisi muita pakkaamaan.. mutta nyt hänen silmänsä painuivat kiinni ja hän nukahti valkoisen joutsenen tuhistessa hänen jalkopäässään.

Kuusi päivää myöhemmin haltijajoukko kyyristeli pienessä metsikössä niittyjen keskellä. Heidän edessään levittäytyi puolen kilometrin pituinen tasanko, jossa kasvoi vain polvenkorkuista heinää ja muutama pensas. Tasangon toisella puolella alkoi synkännäköinen metsä, jonka lähes kaikki puut olivat kuihtuneet. Metsikkö heidän ympärillään oli vehreää, muttei kovin suurikokoinen, ja heidän sivuillaan ja takanaan metsiköstä puusto oli harvaa ja tiheiden pensaiden takia vaikeakulkuista. Piilo ei ollut maailman parhaita, ja heidän oli pitänyt edetä sinne hipihiljaa yön pimeydessä, mutta parempaakaan ei ollut saatavilla ja nyt oli tosi kyseessä. Lähistöllä ei näkynyt heidän lisäkseen ristin sielua, mikä oli Amidaen mielestä hyvä merkki. Hän oli kätkeytynyt Mikon ja maagijoukkojensa kanssa metsikköä reunustaviin pensaisiin, taustajoukot taas pysyttelivät metsikön takaosassa. Amidae tunsi Mikon siiven lohdullisen lämmön olkapäällään ja pidätti hengitystään. Kohta se tapahtuisi. Kun aurinko pilkistäisi puiden latvojen takaa hitusenkaan, hän käskisi etujoukon liikkeelle. Heidän ylleen oli jo langetettu näkymättömyys- ja suojaloitsuja, nyt heidän tarvitsisi enää hiipiä aukean keskelle, asettua riviin ja loitsia niin hyvin kuin taisivat.

torstai, huhtikuu 29, 2010, klo 19:19 .