”Hyvin hiljaista.. miltei liian hiljaista. En kuule yhdenkään linnun laulavan”, Miko huomautti ajatuspuheella puristaessaan joustaan tiukemmin nyrkkiinsä. ”Älähän nyt, ehkä ne nukkuvat vielä”, Amidae vastasi tietäen ettei kuulostanut kovin varmalta asiastaan. Hän oli äsken itsekin huomannut saman seikan, ja hänen hyvä tunteensa operaation onnistumisensa oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Jotain saattoi olla pielessä. Tai sitten hän vain kuvitteli ja kaikki olikin oikeasti hyvin. Mutta Mikokin oli huomauttanut asiasta.. Nyt hän näki muutaman varovaisen valonsäteen kurottavan esiin puiden takaa.
”Liikkeelle”, kuningatar telepatisoi, ja samassa neljäkymmentäneljä haltijaa lähti hiippailemaan pensaiden katveesta. Kaikki tiesivät tarkalleen mitä piti tehdä, ja kun he saavuttivat aukion puolivälin, he levittäytyivät suureksi riviksi puolentoista metrin päähän toisistaan, Amidae keskimmäiseksi. Hän kohotti hopeanhohtoista valtikkaansa, ja ollessaan juuri aloittamassa loitsua sormus sormessaan hehkuen hän jähmettyi äkisti paikoilleen. Hän oli nähnyt kirotun metsän laidalla jonkun liikahtavan. ”Seis”, hän komensi ja terästi katsettaan. Selerian kuningatar kauhistui nähdessään, että häntä tuijotettiin takaisin. Katse oli raaka, kylmä ja täynnä vihaa. Samalla nuo keltaiset silmät näyttivät ilkkuvan häntä. Se oli Argos! Amidae olisi tuntenut nuo silmät missä tahansa, niin monta kertaa hän oli kohdannut niiden tuijotuksen ja taistellut niiden murhanhimoisuutta vastaan.

”Perääntykää! Nyt HETI!” Amidae huusi ääneen, mutta se oli jo myöhäistä. Hän kuuli ympäriltään vihaisia huutoja ja miekkojen helistelyä. Katsellessaan hätäisesti ympärilleen hän huomasi, että hänen etujoukkonsa oli piiritetty kolmesta suunnasta. Mustiin viittoihin pukeutuneet Korpinratsastajat lähestyivät vääjäämättä, ja hänen haltijansa vetivät hengenhädässä aseitaan tupesta. Miten heidät oli voitu nähdä? Miten Argos oli osannut katsoa suoraan hänen silmiinsä, vaikka hänen olisi pitänyt olla näkymätön? Amidae paransi otettaan valtikastaan, joka kävi hyvin myös lyömäaseesta, ja huusi niin kovaa kuin jaksoi taustajoukkoja tulemaan apuun ja etujoukkoja ryhmittymään taisteluasemiin.

Korpinratsastajia oli hieman enemmän kuin Amidaen alaisia, mutta hän aisti sormuksen avulla ettei heidän joukossaan ollut läheskään yhtä montaa maagia kuin hänen joukossaan oli. Tasanko täyttyi hetkessä vihaisista karjahduksista ja ulvahduksista haltijoiden vyöryessä toistensa kimppuun. Manauksia sinkoili sinne tänne ja niiden varalta olisi kannattanut olla silmät selässäkin ettei olisi joutunut tappavien kipunoiden uhriksi. Amidae väisteli, taisteli, suojasi ja tuli suojatuksi yrittäessään kaikin keinoin päihittää Korpinratsastajat. Tämä oli juuri sitä mitä hän oli pelännyt. He olivat joutuneet taisteluun, eikä hänellä ollut aavistustakaan siitä miten se oli voinut käydä mahdolliseksi. Kuningatar yritti rohkaista muita ajatuspuheellaan, mutta siitä ei kaiketi ollut kovin paljon apua paniikissa huitoville sotilaille ja maageille.

maanantai, toukokuu 3, 2010, klo 19:08 .