Seleria -jatkonovelli osa 8
Maassa makasi yhä enemmän ruumiita, sekä Korpinratsastajia että Amidaen joukkoja. Amidae yritti saada selvää, kumpi osapuoli oli voitolla samalla kun etsi Mikoa. Aluksi hän ei nähnyt neuvonantajaansa missään ja toivoi jo tämän lentäneen pois, mutta havaitsi sitten tämän kamppailevan miekoin kahta Korpinratsastajaa vastaan. Kuningatar raivasi tietään Mikon luokse ajatus siitä, että hänen oli suojeltava sormusta ja ystäväänsä lisää voimia antaen. Päästyään Mikon rinnalle he saivat yhdessä lyötyä Korpinratsastajakaksikon. Molemmat pysähtyivät huohottamaan, sillä kukaan ei sillä hetkellä ollut hyökkäämässä heidän kimppuunsa.
”Mistä tässä on kyse?” Amidae kysyi Mikolta, joka pyyhkäisi hikeä otsaltaan. ”Meidät on kavallettu. Yksi mukanamme tulleista kantoapulaisista oli nähtävästi ollut Argosin lähettämä vakooja, joka varmaankin hiipi raportoimaan johtajalleen, kun emme huomanneet ja näin hänen maaginsa osasivat varautua ja poistaa yllänne olleet suojaloitsut. Näin kun se huijariapulainen surmasi yhden meikäläisistä ja tajusin mistä on kyse”, Miko selitti.
”Ei voi olla totta!? Paholainen sen pojan periköön jahka saan hänet näköpiiriini –”, Amidae ärisi Mikon keskeyttäessä hänet. ”Hoidettu. Lävistin hänet tällä”, Miko sanoi heiluttaen veristä miekkaansa. ”Hienoa, edes se on saatu hoidettua. Äh! Tämä menee juuri niin kuin en olisi missään nimessä halunnut! Mitä jos me häviämme?” Amidae voihkaisi ja käänsi katseensa taisteluun. Argoskin oli liittynyt joukkoon ja kamppaili paraikaa Ferosta vastaan. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta kysymykseensä, sillä Miko oli jo palannut taistelukentälle. Ja hän oli luvannut Amidaelle pysyvänsä poissa vaarasta.. Kuningatar kokosi itsensä ja lähti hyökkäykseen kohti Argosia. Tämä ratkaistaisiin nyt, vaikka hän maksaisi siitä hengellään. Korpinratsastajat oli lyötävä, hänen kunniansa ei kestäisi jos he palaisivat kotiin täysin hävinneinä. Amidaen sisällä kiehuva raivo keltasilmäistä murhaajaa kohtaan ajoi häntä eteenpäin, ja kun hän viimein saavutti tämän, hän joutui loikkaamaan Feroksen kuolleen ruumiin yli.
”Sinä!” Amidae sähähti ja yritti iskeä Korpinratsastajien johtajaa valtikallaan, mutta tämä väisti iskun ketterästi ja hyökkäsi takaisin. ”Niin mitä?” Argos kähisi ja potkaisi tieltään entisen seuraajansa ruumiin. ”Sinä olet minun”, kuningatar ilmoitti ja iski jälleen. Hän ei sallisi Argoksen voittaa itseään, ei väliä vaikka tämä olisi voimakkaampi eikä hän voisi käyttää sormustaan, hän ei vain sallisi Argoksen voittaa.
Auringon noustessa korkeammalle kamppailu ei ollut enää niin kiivasta. Kumpikin osapuoli oli väsynyt, ja miekkaa oli heiluttelemassa enää puolet siitä määrästä haltijoita mitä alun perin oli. Amidae oli vaihtanut valtikkansa maasta löytyneeseen miekkaan, jotta voisi katkaista Argoksen kaulan sopivan tilaisuuden sattuessa. Tasangolla oli koko ajan katsottava jalkoihinsa, jottei olisi kompastunut kaatuneisiin haltijoihin. Kuningatarta itketti nähdä kaikki se veri ja tuho, mitä heidän kamppailunsa oli saanut aikaan. Vastapuolelaisten korpit leijailivat tasangon yllä, osa oli jo laskeutunut haltijanliha-aterialle. Amidae tunsi kuvotusta ajatellessaan joidenkin hänen alamaisistaan joutuvan syödyksi.